Sisäilmaongelmia

Suomalainen rakennustaito oli kerran maailman huippua. Se kuitenkin tuhottiin kahdessa aallossa.

Ensimmäisessä aalto oli 60-70-lukujen elementti-innostus. Ideologia jyräsi käsityötaidon. Nopeat ja halvat betonielementit rakensivat kaupungistuvan Suomen. Toinen aalto oli 1990-luvun lama. Vanhan polven rakentajat heitettiin eläkeputkeen, ja tilalle saatiin kilpailutuksen kautta kerätty alihankkijaketju. Vastuuta lopputuloksesta ei ollut kellään. Vanhan polven duunarien ammattiylpeys vaihtui keikkatyöläisiin, kireisiin aikatauluihin ja alhaistakin alemmas kikkailtuun hankintahintaan. Ideologian ja pikavoittojen vuoksi rakennusalalta tuhottiin valtava määrä vuosisatoja kertynyttä hiljaista tietoa. Laskua maksamme nyt. Sisäilmaongelmista johtuvat sairaudet ovat kansantauti. Maa on täynnä huonosti rakennettuja (tai korjattuja) taloja, joiden purkaminen saattaa tulla kunnostamista halvemmaksi. Suomalaisten kaupunkikeskustojen estetiikka on suoraan Danten helvetin alimmilta kehiltä. Mutta halvalla on saatu, joten ei parane valittaa. Eihän?

Rakennustaidon alennustila toimikoon allegoriana siitä, mitä suomalaiselle  sivistykselle tapahtuu juuri nyt.

Vanhat rakenteet heitetään romukoppaan, tilalle  saadaan asiantuntemattomien helppoheikkien virtaviivaisia ratkaisuja. Nopeammin, tehokkaammin, huipummin, huutavat poliitikot. Huomaako kukaan, kuinka kalliiksi säästäminen tulee?

Sivistyksen ylläpitäminen vaatii tiettyjä rakenteita. Niiden hajottaminen tuhoaa valtavan määrän hiljaista tietoa, jota ei takaisin saa. Samanlaiset ideologiset syyt – kuvitelma tehokkuudesta ja nykyaikaisuudesta – ovat jyräämässä suomalaisen sivistyksen samalla tavalla, kuin suomalainen rakennustaito tuhottiin. Koulut, ammattikorkeat, yliopistot, kirjastot, museot, teatterit, orkesterit, luovat toisiaan tukevan verkoston. Jos sitä lähtee purkamaan yhdestä päästä, alkaa ryijy purkautua joka suunnasta.  Seuraukset näkyvät jo nyt.

Koulutuksen ja sivistyksen rakentaminen vaatii samankaltaista taitoa kuin talon rakentaminen: sinnikästä ja pitkäjänteistä työtä, asiansa osaavia ammattilaisia ja laadukkaita materiaaleja. Aikaa ja vaivaa. Pikavoitot kostautuvat myöhemmin.

Huipulle on mahdotonta kivuta, jos koulutuksen pohja ei ole kunnossa. Harjakaisia on turha juhlia, jos talon perustukset on valettu päin persettä,  seinät vinossa ja rappaukset varisevat. Jos kantavien seinien määrä on laskettu minimiin – tai sen alle – ja lisäksi tehty niin ohuiksi kuin vain mahdollista, ei ihme jos koko rakennus luhistuu kasaan. Kun kaiken lisäksi mökki on tehostettu niin tiiviiksi, ettei ilma liiku – että jokaisella on koko ajan kolmen ihmisen työt päällä eikä koskaan mahdollisuutta irtautua tai kehittää ammattitaitoaan;  että kukaan työpaikan saanut ei uskalla jättää virkaansa korkean työttömyyden vuoksi, mutta yt-neuvottelut ovat jokavuotisia; että kansainväliseen toimintaan ei vain koskaan ole varaa – ei ihme, jos tiedossa on pian vakavia sisäilmaongelmia.

Nyt kaivattaisiin kipeästi kahta asiaa: visioita ja joukkovoimaa. Muuten yksi tämän maan hienoimmista asioista, vuosisadan ajan rakennettu koulutuspohja, heitetään hetkessä hukkaan samalla tavalla kuin kävi suomalaiselle rakennustaidolle. Mitä tuhlausta.