keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Manifesti

Etsin tässä toista hommaa varten manifestipohjia ja törmäsin manifestiin, jonka olen kirjoittanut ehkä 2012-2013. Luulin että tämä olisi ollut täällä jo, mutta eipä ollutkaan. Oli toisessa blogissani. Laitetaan tännekin siis.


MANIFESTI


1.     Teatterin aika on ohi. Eläköön teatteri!

2.     Miksi kertoa tarinoita ajankohtaisista ihmisistä ja ilmiöistä, kun televisio, lehdistö ja internet tekevät sen niin paljon paremmin? Miksi pohtia ajankohtaisia filosofisia ja yhteiskunnallisia kysymyksiä kun maailma on täynnä ajattelijoita, jotka ovat siinä parempia kuin teatterialan ihmiset. Miksi pyrkiä viihdyttämään, kun ihmisten arkipäivä on jo niin täynnä viihdettä, että he kärsivät ja masentuvat hetkessä virikkeiden puutteesta? Miksi toimia markkinatalouden lakien mukaan, kun niin tekevät kaikki muutkin?

3.     Mikä jää teatterin tehtäväksi? Kohtaaminen, lohtu, seremonia. Hetki jumalanpalvelusta. Sen muistuttaminen, että ihmisellä on sielu. Sen muistuttaminen, että ihmisellä on edelleen sielu.

4.     Meillä ei ole enää jumalaa. Meillä ei ole enää laintauluja. Meillä ei ole enää kuolemaa. Meillä on helvetin hyvä elintaso. Meillä on internet. Meillä on ruumis, jonka rapistumista vastaan yritämme pakkomielteisesti taistella. Meillä on vain ruumis, jonka ulkokuoreen käytämme uskomattoman määrän aikaa ja vaivaa. Meillä on teatteri sen vuoksi, mitä meiltä puuttuu.

5.     Teatteri on jatkuvaa taistelemista materiaa, lihaa, käytännön rajoitteita, kuolevaisuutta vastaan. Teatterin raskaus on sen voima. Teatterista ei koskaan tule helppoa eikä vaivatonta. Teatterin mahdollisuudet ovat sen vaikeudessa.

6.     Teatterin mahdollisuudet ovat sen katoavaisuudessa.

7.     Teatterin mahdollisuudet ovat sen kauniissa turhuudessa.

8.     Teatterin mahdollisuudet ovat epätäydellisyydessä.

9.     Teatterin mahdollisuudet ovat sen pyhyydessä.

10.  Teatterin mahdollisuudet ovat sen vanhanaikaisuudessa.

11.   Manifestien aika on ohi! Olemassa on enää subjektiivisia totuuksia ja pieniä, henkilökohtaisia mielipiteitä.