Duunari-stipendiaatin kiitospuhe

Tämän puheen pidin eilen, 29.10. SAK:n Duuni 2.0 -tapahtumassa, kiitospuheena Duunari-stipendistä. Paperit menivät sekaisin (tietysti!)
 joten jouduin hieman improvisoimaan.

SAK:n DUUNARI-STIPENDI KIITOSPUHE

Kiitän saamastani Duunaristipendistä SAK:ta, omaa liittoani,  Teatteri- ja media-alan työntekijöitä, sekä erityisesti omaa järjestöäni, Suomen teatteriohjaajien ja dramaturgien yhdistystä.

Viime vuosina ammatityhdistysliikettä on Suomessa pyritty mustamaalaamaan. On väitetty että se olisi vain asemiinsa jämähtäneiden,  etuoikeutettujen vakityöläisten edunvalvontaa. On myös väitetty, että ay-liikkeen aika olisi mennyt kokonaan.

Olen tästä vahvasti eri mieltä.

Juuri nyt ammattiyhdistysliikettä tarvitaan enemmän kuin koskaan.

Olemme palaamassa tilanteeseen jossa työtätekevä kansa vaeltaa aamuisin tehtaan porteille kysymään, josko tänään olisi duunia tarjolla. Tehtaanportit ovat nykyään netissä ja tehtaat globaaleja monialakonserneja. Palkkaa tarjotaan vain harvoille, useimmille maksetaan näkyvyyden, kokemuksen tai tempputyöllistämisen valuutassa. Sillä välin varallisuus karkaa suurpääomalle veroparatiiseihin, rahan ja vallan pokerikerho jakaa pelimerkkejä vain toisilleen, keskiluokka kitkuttaa ja köyhät putoavat tyhjyyteen.

Ammattiliitto tarjoaa mahdollisuuden valita kilpailun sijaan kollegiaalisuus. Me tarvitsemme toisiamme.

Ay-liikkeen tulevaisuuden suurin haaste – ja oleellisin kysymys sen hengissäsäilymisen kannalta – on, miten se ottaa kantaa työn, toimeentulon, varallisuuden ja pääoman muuttuneeseen suhteeseen. Tulevaisuuden työ on yhä useammin asiantuntija- ja tietotyötä, yhä enemmän sitä tehdään niin sanotuissa ei-tyypillisissä työsuhteissa. Yhä harvemmalle riittää kokopäiväistä työtä. Emme voi enää palata teollisuuden kulta-aikoihin, jolloin duunia riitti kaikille. Itse koen, että ratkaisu tähän voisi löytyä jostain perustulomallista

Lisäksi minusta ammattiliittojen tulisi myös käyttää vaikutusvaltaansa jotta eriarvoistumisen kierre Suomessa loppuisi. Ay-liikkeen tulisi nähdä edustavansa omien jäsentensä lisäksi koko kansaa. Näkisin mielelläni tilanteen, jossa koko Suomi menisi lakkoon, joka loppuisi vasta siihen, kun Hursti lopettaisi ruuanjakelunsa tarpeettomana.

Lopuksi haluan antaa hieman toivoa. Sitä tarvitaan nyt, kun seitsemän laihaa vuotta ovat venähtäneet jo aivan liian pitkiksi.

Raha ei ole mikään vakio. Talousjärjestelmässämme rahan synty perustuu luotonottoon. Se, mihin haluamme sijoittaa, realisoituu siis ajan kuluessa. Tämä tarkoittaa, että se, mihin uskomme, tulee lopulta todeksi. Uskaltakaamme siis uskoa tulevaan! Jos meillä ei ole varaa siihen, ei pian ole varaa mihinkään muuhunkaan.

(Kuvan otti Patrik Lindström.)